Heinäkuun alussa pidimme pienen perheloman työn merkeissä. Matkasimme ensin Tampereelta Liettuaan, Kaunasiin Ryanairilla. Lentokentälle mennessä pienin veteli sikeitä ja isompi halusi huolehtia matkatavaroista... Lähtöselvitys oli nopsaan hoidettu ja antoivat jopa pitää nukkuvan vauvan kantorepussa myös siinä läpivalaisuportin tarkastuksessa.
Ensimmäisenä päivänä Kaunasissa kävimme kaupungin nähtävyydet katsomassa turistibussin kyydistä. Tosi turistia, mutta olipa kiva nähdä kaupunki ristiin rastiin helposti. Otto tykkäsi istua avobussin kyydissä ja myöhemmin bongailla busseja ja muistella kiertoajelua.Tulan reppu oli reissussa ehdoton apuväline, siinä kannettiin molempia lapsia vuorotellen. Reppuni on Oschan Roses Aphrodite (Semi Standard), jonka pyysin mittatilauksena tekemään minulle omaan käyttöön. Onhan tuo niin übernaisellinen punaisten ruusujensa kanssa, että rakastan sitä!
...mutta ei se niin naisellinen ole, etteikö se kävisi myös miehelleni sekä melkein 4 v Otolle. Ei taida miehet niin piitata siitä, että miltä kantoväline näyttää... Eihän standard-kokoisessa repussa missään tapauksessa paneelin leveys riitä 110 cm vaatteita käyttävälle pojalle, mutta toisaalta lapsi osasi itse pitää jalkoja niin, että reppu ei hänen jalkoja painanut. Isompi reppu olisi ollut matkalla kyllä tarpeellinen, mutta minä olin sitä mieltä, että kyllähän nyt iso poika pärjää ilman kantovälinettä. Väärässä olin. Ottoa kannettiin ihan siinä missä Siiriäkin - etenkin väsykiukut saatiin taltutettua repun kyydissä hetkessä. Ja näkeehän tuolta isin selästä huomattavasti paremmin kuin itse kävellen metrin korkeudesta...
Liettuassa junat kulkivat hyvin ja ajallaan, joten päätimme tehdä päiväretken pääkaupunkiin Vilnaan. Vilna yllätti valoisuudellaan ja aurinkoisuudellaan (noh, koko loman paistoi kyllä aurinko, pitkähihaiset jäivät käyttämättä), mutta paikallinen ruoka ei kyllä tehnyt vaikutusta. Retken ehdottomia herkkuhetkiä oli kauppahallista ostetut vatut ja mansikat, jotka nautimme puistossa. Pikaruokalapun tekaisee näppärästi muovipussista.
Kolmantena päivänä teimme retken Kaunasin eläintarhaan. Paikka oli vähän päässyt ränsistymään, mutta kyllä siellä oli eläimiä ihmeteltäväksi. Otto tykkäsi kun sai katsella seeproja ja kameleita. Onneksi ei tullut otettua rattaita mukaan, koska puistossa oli jonkun verran korkeuseroja ja joutui kulkemaan rappusia pitkin. Rattaiden kanssa olisi kyllä löytynyt kiertotie, mutta olisi tullut niin paljon ylimääräistä kävelyä, että antihyötyliikkuja luotti oikoreitteihin.
Eläintarhan pihassa löysimme mainoksen huvipuistosta. Löysimme sinne pienen harhailun päätteeksi ja jos hotellista tätä huvipuistoa joskus kysytte, tuskin osaavat opastaa. Minullekaan ei jäänyt nimi mieleen... Huvipuisto on kuitenkin matkan varrella kun lähdetään kaupungista bussilla eläintarhaan. "Ison mäen kupeessa" sanoisin, ihan kävelymatka keskustasta. Tai no huvipuisto ja huvipuisto - hylättyjen laitteiden hautausmaalta se näytti kun itse on tottunut Särkänniemi/Lintsi -tasoon. Kävijöitä ei ollut jonoiksi asti - eli yksin saatiin törmäysautolla ajella... Kivaa oli silti, Otto oli ihan innoissaan kun sai ohjata autoa. Tässä hurvelissa mentiinkin sitten kahteen kertaan - muihin ei uskaltanut kun ei oikein noissa tivolilaitteissa olla vielä käyty...
Sitten suuntasimme matkamme Puolaan. Siellä ainoana tavoitteena oli tavata pitkästä aikaa Ula ja Mike perheineen. Ula on siis äiti Tulan kantoreppujen takana ja reppujen verstas sijaitsee Bialystokissa. Kaupunki sijaitsee melko lähellä Liettuan rajaa, joten näppärästi ajattelimme kulkevamme sinne junalla. Näppärä ja näppärää - kyllä kahden lapsen kanssa 5 h junamatka on aika kaukana näppärästä. Matka tuli joka tapauksessa tehtyä ja perillä olikin sitten mukava jälleen näkeminen Tula-perheen kanssa.
Perjantaina kävimme tehtaalla, joka on kolmen vuoden takaisesta muuttunut huomattavasti! Kolme vuotta sitten, kun aloitin Tula-kauppiaana, kävimme myös tehtaalla tutustumassa tuotantoon ja avainhenkilöihin. Kolmessa vuodessa työntekijämäärä on liki kymmenkertaistunut (!) ja nyt ihan vasta tuotanto on aloitettu kahdessa vuorossa. Puolan tehtaalla tehdään tällä hetkellä suurin osa Tulan repuista, Meksikon tehtaalla tehdään reput pääosin Pohjois-Ameriikan markkinoille.
Vietimme Ulan ja Miken vieraana kolme päivää. Juttelimme tulevista ja menneistä - suunnittelimme uutta ja ihan vain höpötimme jonnin joutavia. Kävimme rennolla kävelylenkillä (kuva alla) ja ihmettelimme Puolan maaseutua. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava ja antoisa retki, jonka hedelmiä saatte tekin jatkossa olla nautiskelemassa...
Viimeisenä reissupäivänä olikin jäljellä vain enää 5 h junassa Bialystokista Kaunasiin, taksimatka kaupungista lentokentälle, pari tuntia odottelua lentokentällä, reilu 2 h lentomatka takaisin Suoomeen, yhden kantorepun toimitus Tampereelle ja serkkulaan yökylään. Eipä sitä olisi enää kotiin jaksanut ajellakaan saman päivän aikana, onneksi oli maanantaiksi vielä sovittu vapaapäivä, niin saatiin rauhassa ajella kotiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti