Äitienpäivälahjaksi sain aitatarvikkeet ja viikko siitä rakensimme aidan. Sen jälkeen aita on ollut pysyvä monumentti ja muistuttaja myös naapureille, että tälle pihalle on tulossa jotain kanoja suurempaa. Hevoseksi tulijaa ei taidettu veikata, mutta naapureiden lottolistalla oli sekä vuohet että lampaat.
Toukokuun lähennellessä loppua rakensimme pienen ja vaatimattoman katoksen, joka olisi lampaille tukikohta sateen ja tuulen pitoon. Sen jälkeen olemme olleet kuin tulisilla hiilillä ja odottaneet sitä päivää kun lampaat tulevat kotiin. Sovimme kasvattajien kanssa, että otamme emon ja kaksi karitsaa. Emo olisi rauhallinen eikä takuulla karkaa mihinkään ja karitsat seuraavat emoa kiltisti. Tämä ei tietysti vielä lampaiden maailmassa ole lauma, mutta luotimme siihen, että kyllä ne kolmistaan viihtyvät. Vähänpä tiesimme.
Lauantaina laitoimme lapset autoon ja vuorasimme farmarin peräkontin aaltopahvilla. Viritimme vielä pienen aidan kontin ja matkustamon täliin, etteivät karitsat vain loikkaa lasten syliin takakontista. Se olikin huolistamme pienin - sillä ihan kaikkeen muuhun emme tajunneet varautua.
Laskimme lampaat laitumelle ihan rauhallisissa merkeissä ja käänsimme sähkön päälle lankaan. Aikamme seurailimme kun lampaat vaelsivat laitumella tien viereen ja loikkasivat aidasta läpi kuin siinä ei mitään lankaa saati sähköä olisi ollutkaan (oli, testasin sen ja se toimi kyllä). Korvaakaan lotkauttamatta emo ja karitsa siis läpäisivät sähköaidan ja jatkoivat matkaa tietä pitkin naapuriin.
Kävimme tervehtimässä naapurit, jahtasimme hiukan etteivät nyt aivan kukkapenkeissä tepastelisi, mutta ei vaikutusta. Kävimme myös toisen ja kolmannen naapurin luona. Yritimme piirittää lampaita metsässä, ei tulosta. Sitten päätimme, että jos heillä kerta on hyvä olla metsässä, niin totutelkoon meihin sitten siellä ja annoimme lampaiden olla rauhassa erään kuusen juurella.
Piipahdimme välillä lampaita katsomassa ja veimme vettä, herkkupaloja ja heinää. Jutustelimme rauhallisesti ja pääsimme aina hivenen lähemmäksi karkulaisia. Ei kuitenkaan puhettakaan, että olisi päässyt sellaiselle etäisyydelle, mistä nappaaminen olisi ollut realististä. Jätimme lampaat yöksi metsään. "Vastuutonta" - voisi joku sanoa, mutta ei meillä nyt ollut paukkuja jahdata lampaita sen enempää, ei ole koiraa ja vaihtoehto olisi jättää lapset sisälle yksin nukkumaan, joten päätimme valita lampaiden vapauden koska mitään ilmiselvää riskiä (lähistöllä liikkuvaa karhua tai ilvestä esimerkiksi) emme tienneet olevan.
Aamulla lampaita ei näkynyt missään. Kävin aamutakki päällä (ja Siiri repussa) kiertämässä lähimetsät ja ilmoittamassa ulkona oleville naapureille tilanteesta. Päätimme syödä aamupalan ulkona ja jatkaa etsintöjä sitten kun kaikki lapset on syötetty, puettu ja valmiina päivän touhuihin. Kuinka ollakaan, siinä samassa kun itse mutustelemme aamupuuroa marjojen kera, nousee naapurin kasvimaalta kolme mustaa päätä. Karkulaisista oli pitkästä aikaa näköhavainto! Siellä ne kaikessa rauhassa tepastelivat naapurin tontilla ja nautiskelivat leppoisasta sunnuntaiaamusta.
Huikkasin ohi ajavalle kylän miehelle, että huomaa vaeltavat lampaat eikä aja vahingossa niiden päälle. Pyysin myös käytännön vinkkejä apuun, mutta ei tälläkään kulkijalla ollut paimenkoiraa apuun. Jahtaamaan emme ruvenneet tässäkään vaiheessa vaan söimme puurot loppuun ja ihastelimme rauhassa naapurissa käppäileviä lampaita. Sillä välin oli tieto karkulaisista saavuttanut jo naapurin lapset ja meillä oli runsaasti apulaisia karkureiden nappaamiseen. Sillä välin kun minä vaihdoin satiinisen aamutakin säädylliseen asuun, olivat lampaat kuitenkin jo kerenneet livahtaa tonttimme ohi lähimetsikköön. Pikainen kierros metsässä herkkupapeloiden kanssa ei tuottanut tulosta. Ei myöskään kierros lähinaapureissa kysellen näköhavaintoja. Vuoron perään kävimme kiertämässä metsät herkkukuppia ravistellen - ei tulosta.
Iltapäivällä soitin uudemman kerran kasvattajille kysellen lisävinkkejä ja päädyimme syöttitekniikkaan. Omistajat tulivat meille kahden lisälampaan kera ja laitoimme Maggien ja Napin verkkotarhaan. Minä jäin lampaita silittelemään ja koitin saada niistä aikaiseksi määkimisääniä, jotta karkulaiset hoksaisivat tulla kotiin. Omistajat lähtivät kierrokselle herkkupussukoiden kanssa eikä mennyt aikaakaan kun Piki ja karitsat löytyivät pienen matkan päästä. Aika helposti karkulaiset seurasivat omistajia ja tulivat syöttilampaiden luokse. Saimme yksissä tuumin lampaat houkuteltua verkkotarhaan ja sinne ne sitten vihdoin jäivät toisten lampaiden kaveriksi.
Koska olen useammasta lähteestä ja ystäviltä saanut tiedon, että lammas viihtyy laumassa ja se on nyt ihan käytännössä todistettu, niin nämä kaikki veijarit jäävät meille. Emon ja kahden karitsan kokoonpano ei vielä lampaan mielestä ole lauma, vaikka se toki sitä minulle oliskin, joten päätimme katosa, miten aitauksessa riittää ruokaa kaikille koko kesäksi. Taidan huomenna käydä ostamassa viikatteen.
Olin siis suunnitellut, että tämän viikon yhteiskuva otetaan lampaiden kanssa. No sanotaanko näin, että helpommallakin on tullut näitä kuvia räpsittyä. Askelmittarissa oli lauantaina päälle 12.000 askelta ja tälle päivälle on jo 10.000 rikki. Että hyötyliikuntaa kyllä saa näiden elukoiden kanssa ihan riittämiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti