Karjalanpiirakka tutoriaali

Tiistain mysteerikuva ei instagrammin puolella paljon herättänyt arvailuja. Sen sijaan facebook-kaverini arvasi heti, mistä tuulee kun kuvassa on riisipuuroa ja piirakkapulikka. Hippulan eli samalla myös Ipanaisen ja Kantaen avajaiset ovat enää vajaan viikon päästä, joten kätevä emäntä laittoi pulikat pyörimään.

Mietimme jotain kivaa tarjottavaa kuohuvaisen kaveriksi ja koska muilla kumppaneilla ei tuntunut aika riittävän leipomiseen, päätin minä laittaa bravuurini kehiin. Meilläpäin kaikissa kissanristiäisissä, häissä ja hautajaisissa, rotinoilla ja ihan niissä oikeissakin ristiäisissä on aina tarjolla karjalanpiirakoita. Olisihan se siis aika laimeaa viettää avajaisia ilman aitoja piiroita.

Ja koska minulla oli pari apulaista tässä urakassa, niin päätin samalla tehdä tutoriaalin, jotta teillä muillakin olisi mahdollisuus nautiskella herkuista! Piirakoissa on monta työvaihetta ja jos ei aloiteta siitä, että täytyy ensin rapsutella entiset puurot kattilanpohjasta tai siivota kaikki keittiön tasot, niin aloittaminen tapahtuu riisipuuron keitosta. Minä tein tällä kertaa 2 maitolitran puuron noudattamalla riisipussin kyljessä olevaa ohjetta, mutta tavalliseen "kotikäyttöön" pienempikin puuro riittää. Vertailun vuoksi sanottakoon, että riisipuuroa riitti tuosta 2 litran erästä noin 100 piirakan sisälle. Eli iltapalapiirakat tekee pienemmästäkin puurosta. Ruotsissa oikaisen ja käytän valmista riisipuuroa, joka on pakattu koiranmakkaralta näyttäviin pötköihin, mutta Suomessa en ole niitä nähnyt. Jos niitä jostain saa, niin mulle saa mieluusti vinkata!

Puuron (kuva 1) siis voi valmistaa millä ohjeella tahansa. Tarvittaessa se on siis helppo tehdä maidottomana tai vaikka vegaanina. Minulla ei nyt sellaista tarvetta ollut - tein ihan siniseen maitoon ja notkistin puuroa kananmunalla (kuva 2).

Kuori (sopiva määrä 1 maitolitran puuroa varten)
2 dl vettä
1 tl suolaa
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja

Kuoren reseptejä on varmasti niin monia kuin on tekijöitäkin. Toiset tykkää rukiisemmasta eivätkä laita lainkaan vehnää. Minä taas arvostan sitä, että kuori on helppo leipoa ja kaulita. Siispä laitan venhää joukkoon vähän pehmentämään taikinaa. Kaikki ainekset sekaisin ja lopulta taikinan sekoittaminen on parasta viimeistellä käsin, koska taikinan on tarkoitus olla todella tiukka - sellainen "piparitaikinamainen",  joka pysyy helposti kasassa eikä ole tahmea.

Yllä olevassa kuvassa viimeinen kuva (kuva 3) demonstroi kakkaroiden tekemistä. Delegoin sen homman Otolle, joka hoitikin homman ihan ansiokkaasti. Taikinasta kaulitaan siis ohut levy ihan samalla tavalla kuin vaikka kanelipullia tai pipareita varten ja siitä pienellä pyöreällä muotilla otetaan kakkara. Tässä on nyt se vaikea osuus: kakkaroiden paksuus ja muotin koko vaikuttaa niin radikaalisti lopputuotteen kokoon, että ilman kokeilua tai taitoa lopputulosta on vaikea arvioida. Kannattaa kokeilla kaulita kuori ohueksi, täyttää se puurolla ja vaikka rypyttääkin... Sitten voi vähän arvioida, että tuleeko mieleistä kokoluokka.. Minä halusin tällä kertaa tehdä minipiirakoita, joten tein melko ohuen levyn ja käytin muottina snapsilasia. Silti välillä piirakoista tuli sen kokoisia kuin mitä meillä syödään joulupöydässä...

Eli kun olet tehnyt sarjatyönä ison levyllisen kakkaroita ja kasannut niitä leipomispöydän nurkkaan (muista jauhot väliin, etteivät ne liimaudu yhteen!) niin voit aloittaa kaulitsemisen. Piirakkapulikka on ehdoton väline tähän hommaan, en oikein tiedä, että onnistuuko perinteisellä kaulimella edes kuorien kaulitseminen. Mulla on tainnut sama pulikka olla lapsuudenkodista saakka, sitä kun yhteen tottuu, niin muut tuntuu kädessä ihan oudoilta...

No joka tapauksessa kakkarat kaulitaan ohuen ohuiksi pyöreiksi/soikeiksi letuiksi (kuva1). Mitä ohuemmat kuoret ovat, sitä helpompi niitä on työstää jatkossa. Kaulitsemisvaiheessa kannattaa jauhoja olla ihan reilusti ettei kuori tartu pöytään tai pulikkaan, ne voi kuitenkin myöhemmin karistella pois. Näitäkin kannattaa tehdä sarjatyönä useampi ennen seuraavaa työvaihdetta ja pinota ne jauhojen kera isoon kasaan. Kun kuoria on mukava pino, onkin puuron levityksen aika (kuva2). Tässäkin on monta koulukuntaa, toiset levittää reunoille asti, toiset vain sydämen. Sen jälkeen reunat taitetaan keskelle (kuva 3).

Piirakan rypytys - eli se viimeinen silaus ennen uunia on sitten ihan käsialahommaa ja kauneus on katsojan silmässä. Minä olen reilu 30 vuotta ollut äitini opissa ja minusta mun äidin piirakat on kaikista kauniimpia. Omena ei kuitenkaan ole pudonnut kauas puusta ja voinkin ylpeydellä esitellä, että ei ne rumia ole minunkaan tekeminä.

Kun reunat on taitettu keskelle, aloitetaan rypytys. Minä rypytän etusormilla (kuva 1) ja molemmilla käsillä yhtä aikaa (kuva 2). Aloitan keskeltä (kuva 1) ja jatkan ylöspäin napakasti sormia painaen hiukan alaviistoon itseeni päin. Sitten käännän piirakan niin päin, että juuri rypytetty puoli on alaspäin ja teen saman toiselle puolelle. Jotkut osaavat rypyttää kumpaankin suuntaan (ylös- ja alaspäin), mutta minä käännän piirakan. Valmis piirakka ennen uunia näyttää siis melkolailla kirkkoveneeltä (kuva 3). 

Piirakkapajani uskolliset apulaiset osasivat toimia melko hienosti ohjauksen alla. Otto teki kakkarat (huomaa näppärä muotin sijoittelu kuvassa 1), antoi kakkaran Siirille, joka laittoi sen minun työpöydän reunalle läjään. Hienoa sarjatyöskentelyä siis. Jos kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, niin tästäkin urakasta olisi selvitty todella paljon sujuvammin ilman näitä kahta pientä nassikka, ilman lattialle pissaamista, ilman näkymätöntä kakkaa (!), ilman kinastelua tai taistelua snapsilasista... Mutta sille, joka on keksinyt Pikku Kakkosen voisin myöntää vanhemmuuden Nobel-palkinnon - sinä aikana sain hoidettua savotan loppuun ja itsekin istahdettua alas maistelemaan kätteni tuotokset.

Eli kun piirakat on rypytetty, ne ovat valmiit uuniin. Lämpö niin lujalle kuin uunistä lähtee (mulla kiertoilma 250 astetta) ja paistoaika on noin 10-12 minuuttia. Kuvassa 2 näkyy juuri uunista tullut piirakka. Tässä tilassa nämä myös pakastan, jotta ne säilyvät avajaisiin saakka. Avajaisten aamuna sulatan piirakat ja voitelen ne (voita, öljyä, vettä, suolaa), jotta ovat kuin uunista tulleita. Kuvassa kolme on syömävalmis piirakka - pitihän minun sentään jonkunlainen laaduntarkkailu suorittaa ennen kuin julkistan tutoriaalin.

Hyviä olivat ja toivottavasti maistuvat avajaisvieraillekin! Iiks, kohta alkaa jo jännittää!